
Maksuttomia harrastuksia koulupäivän yhteydessä kaikissa Hankasalmen peruskouluissa 2025-2026
Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) hanke, jonka päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt Hankasalmen kunnalle erityisavustusta Harrastamisen Suomen mallin (HSM4) toteuttamiseen lukuvuodelle 2025-2026.
Harrastamisen Suomen mallin keskeiset periaatteet Hankasalmella ovat:
- Hyvinvoinnin lisääminen ja vahvistaminen
- Syrjäytymisen ehkäisy ja eriarvoisuuden vähentäminen
- Yksinolon vähentäminen ja kaverisuhteiden tukeminen sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen
- Taitojen kasvattaminen, onnistumisen kokemukset sekä lasten ja nuorten identiteetin vahvistaminen
-
HSM4-kerhot toimivat jokaisella Hankasalmen koululla. Harrastusvalikoiman suunnittelussa keskeistä on ollut lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen. Koulukohtaisia suosikkiharrastuksia on selvitetty oppilaskyselyjen kautta.
HSM4-kerhoja järjestetään eri aihealueilta, muun muassa liikkumiseen, kädentaitoihin ja lukemiseen liittyen. Kerhot on nimetty seuraavasti: Temppukerho, Liikkakerho, Jalkapallo/futsalkerho, Habakerho, Palloilukerho, Pikkukokit, Välipalakerho, Askartelukerho, Kuviskerho, Lautapelit/rentoutuskerho, Kirjakerho, Koulunvaltauskerho, Mopon/Pyörän rassauskerho ja Toivekerho.
Harrastuksia tarjotaan omassa koulussa koulupäivän yhteydessä seuraavasti:
- Kuuhankaveden koulussa 3. –9.-luokkalaisille 20 kerhoa
- Aseman koulussa 0. -6. luokkalaisille 8 kerhoa
- Niemisjärven koulussa 0. – 6. luokkalaisille 6 kerhoa
Harrastustoimintaa järjestetään syksyllä 18.8. – 12.12.2025 (16 vkoa) ja keväällä 7.1.-13.5.2026 (18 vkoa).
Jokaiselle koululle on luotu oma harrastuslukujärjestys. Siinä näkyy kaikki harrastustoiminta, jota koulupäivän yhteydessä tarjotaan maksuttomasti. Kerhoja järjestetään pääasiassa koulujen tiloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä. Kerhoja tarjoavat koulujen opetushenkilökunta, koulunkäynninohjaajat, seurakunta ja yksityiset ohjaajat.
Ennen harrastustoiminnan alkua koulut ohjeistavat oppilaita valitsemaan harrastuksia.
Osallistujat ovat vakuutettuja harrastuksen keston ajan ja harrastustoiminta kuuluu koulupäivän yhteyteen!
Koordinaattorina toimii Hanna Backman hanna.backman@edu.hankasalmi.fi
Mukavia harrastushetkiä lapsille ja nuorille!
Eila Laulajainen-Malkki
sivistystoimenjohtaja, eila.laulajainen-malkki@hankasalmi.fi
Suomen malli – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö
harrastamisensuomenmalli.fi www.harrastamisensuomenmalli.fi
