Hankasalmen kunta on saanut Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!- kehittämisavustusta lukuvuodelle 2025-2026
Hankasalmen KouluPT –hankkeessa innostavalla otteella rakennetaan ja toteutetaan KouluPT-toimintaa mm. rakentamalla Move! -prosessi. Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset sekä 5. ja 6. luokkalaiset, erityisesti ne, joiden toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Hanke edistää liikunnallista elämäntapaa kouluissa kehittämällä välituntiliikuntaa, järjestämällä liikunnallisia tapahtumia ja tempauksia sekä kouluttamalla henkilökuntaa. Tavoitteena on edistää liikunnallista toimintakulttuuria kouluissa ja luoda pysyviä malleja lasten ja nuorten liikunnan tukemiseksi yhteistyössä koulun henkilökunnan, oppilaiden, oppilashuollon sekä kunnan liikunta- ja nuorisopalveluiden kanssa.
Hankkeeseen on palkattu osa-aikainen (60 % työaika) kouluPT Hanna Backman, joka toteuttaa hankkeelle suunniteltuja tavoitteita ja toimintoja yhteistyössä liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden, oppilashuollon, koulujen, oppilaiden ja perheiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. KouluPT työssään suunnittelee, toteuttaa, arvioi ja raportoi toimintaa. Jokaisella koululla on nimetty vastinpari (koulujen liikuntavastaavat) KouluPT:n kanssa yhteistyön vahvistamiseksi. Lisäksi liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori toimii vastinparina kouluPT-toiminnan prosessin rakentamisessa, raportoimisessa sekä toiminnan arvioinnissa. Hankkeessa edistetään koulujen liikuntakulttuuria. Hankehakemuksen on valmistellut liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori.
