Hankasalmi Kasvatus ja koulutus Esi- ja perusopetus Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta

Iltapäivätoiminta Hankasalmen perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään kunnan omana toimintana. Iltapäivätoiminnan ohjaajina toimivat pääasiassa koulutetut koulunkäynninohjaajat. Toimintaa järjestetään niillä kunnan alakouluilla, joihin tulee vähintään 8 sitovasti ilmoittautunutta lasta. Iltapäivätoimintaa järjestetään päivittäin koulun päättymisestä klo 17 asti. Lauantaikoulupäivinä ja koulujen loma-aikoina toimintaa ei järjestetä. Aamutoimintaa emme ole pystyneet järjestämään minään lukuvuotena. Toimintaan hakeminen Hankasalmella haetaan sitovasti perusopetuksen iltapäivätoimintaan samalla, kun ilmoittaudutaan 1. luokalle oppilaaksi eli vuosittain helmi-maaliskuussa. Tällöin hakevat myös 2. luokalle lähtevät ja tukea tarvitsevat oppilaat. Näiden hakemuksien perusteella muodostetaan ryhmät niille alakouluille, joihin tulee vähintään 8 sitovaa hakemusta. Huoltajille ilmoitetaan viranhaltijapäätöksellä hakemuksen hyväksyminen ja paikan saaminen. Iltapäivätoimintaan voi myös hakea lukuvuoden aikana ja toimintaan pääsee mukaan, mikäli ryhmiin mahtuu. Toimintamaksut  Iltapäivätoiminta on huoltajille maksullista. Maksut on porrastettu seuraavasti:
  • Koko kuukauden maksu on 75 euroa/ kuukausi (1.1.2024 alkaen).
  • 12 päivää tai alle toimintaa tarvitsevien maksu on 50 euroa kuukaudessa (1.1.2024 alkaen).
  • Kesäkuun maksu on 12 euroa, riippumatta päivien määrästä.
Toiminnan tarpeen huoltajat ilmoittavat hakemuksessa. Toimintamaksu sisältää välipalan, ohjattua toimintaa ja leikkiä sekä tapaturmavakuutuksen. Iltapäivätoimintaan haetaan sähköisellä lomakkeella