Hankasalmi Tapahtuma Vappumiitti Kovalanmäessä

Vappumiitti Kovalanmäessä

Kovalanmäen RC-radalla järjestetään vapunpäivänä 1.5.2024 klo 10-13 Vappumiitti – nyt jo perinteeksi muodostuneena kolmatta kertaa.
Nähtävää ja koettavaa on luvassa kaikenikäisille! Tapahtuma on maksuton ja ikärajaton. Tarjolla on makkaraa, kahvia ja mehua 300 ensimmäiselle.
Perinteinen Tour de Hankasalmi -harrasteajoneuvojen vappuajelu starttaa kello 12.30. Reitti on sama kuin aiempina vuosina ja kulkee asfalttiteitä pitkin lähtien Kovalanmäestä, kulkien Aseman taajaman kautta kirkonkylälle ja takaisin. Reitin pituus on noin 30 kilometriä.
Harrasteajoneuvo on haltijansa sellaiseksi itse määrittelemä tieliikennekelpoinen ajokki. Toivotamme ajoneuvot tervetulleiksi ja yleisön ihastelun kohteiksi heti kello 10 alkaen.
Tapahtumassa mukana ovat muun muassa
Hankasalmen Urheiluautoilijat
Hankasalmen Sanomat
Hankasoft
Lisää yhteistyökumppaneita päivitetään tähän tapahtumailmoitukseen sitä mukaa, kun niitä tulee.
Mikäli sinä tai esimerkiksi yhdistyksenne haluaa mukaan tapahtuman toteuttamiseen, ottakaa yhteyttä HankUA:n Riku Hämäläiseen 0400 920 755.
Tehdään jälleen yhdessä koko perheen iloinen harrastetapahtuma!

Vappumiitti Kovalanmäessä

01.05 @ 10:00 - 13:00
Kovalanmäen rata
Taipaleentie 10
Hankasalmi, Suomi
+ Google Map

Tapahtumapaikka

Kovalanmäen rata

Tapahtuman järjestäjä

Hankasalmen Sanomat

Tapahtuma alkaa

2024-05-01 10:00:00

Tapahtuma loppuu

2024-05-01 13:00:00

Tulevat tapahtumat

Kalenteri / Tapahtumat

ma ma

ti ti

ke ke

to to

pe pe

la la

su su

5 tapahtumat,

6 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

8 tapahtumat,

Perinteiset Heinäravit

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

9 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

-

Urkukonsertti

9 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Aamujooga

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

9 tapahtumat,

9 tapahtumat,

-

Häähnin MTB-maastopyöräilykisa

5 tapahtumat,

6 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

10 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

-

Lasten Olympialaiset

Lasten Olympialaiset

10 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

-

Tahkoselän kesäkahvila

-

Arjan alkeistanssikurssi

8 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Aamujooga

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

7 tapahtumat,

-

Tahkoselän kesäkahvila

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

6 tapahtumat,

-

Tahkoselän kesäkahvila

4 tapahtumat,

7 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

8 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

10 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

-

Arjan alkeistanssikurssi

9 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Aamujooga

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

5 tapahtumat,

6 tapahtumat,

Leenan laulajaiset

4 tapahtumat,

6 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

10 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

-

Tahkoselän kesäkahvila

10 tapahtumat,

- Tapahtumasarja

Museokylä avoinna

- Tapahtumasarja

Pienmäen talomuseo

12 tapahtumat,

Asema raikaa!

Asema raikaa!

Asema raikaa!

Asema raikaa!