Muut tukimuodot

Opiskelu painoalueittain

Eriyttämisen menetelmänä voidaan käyttää erityisten painoalueiden määrittelyä, jolloin oppilas keskittyy niiden opiskeluun. Painoalueiden tavoitteena on tukea oppilasta ottamaan haltuun opinnoissa etenemisen kannalta välttämättömät sisällöt. Opiskelun erityiset painoalueet muodostetaan opetussuunnitelmassa määritellyistä, oman vuosiluokan keskeisimmistä sisällöistä eli niin sanotuista ydinsisällöistä.  Ydinsisällöt muodostuvat oppilaan oman vuosiluokan tavoitteista.  Painoalueita käytetään ennen oppiaineen yksilöllistämistä tehostetussa tai erityisessä tuessa. Painoalueet laaditaan jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisesti oppiaineen ydinsisältöjen pohjalta.

Ydinsisällöt

 

Tukiopetus

Tukiopetusta annetaan oppilaalle tarpeen vaatiessa. Tarvetta tukiopetukseen voi tulla silloin, kun oppilas on jäänyt opinnoissaan tilapäisesti jälkeen sairauden vuoksi tai muutoin ilmenee oppimisvaikeuksia. Tukiopetuksessa voi olla yksi oppilas kerrallaan tai muutaman oppilaan ryhmä. Aloite tukiopetuksen saamiseksi voi tulla oppilaan, huoltajan tai opettajan taholta.